Muistan kun ala-asteella mut valittiin muutaman muun tytön tapaan vanhempien lasten kanssa vaatesuunnittelukurssille, missä opettamassa oli ihan oikea vaatesuunnittelija. Olin niin innoissani, että piirsin kurssilla käytettävän mallinukkehahmon läpi suttupaperille, jotta pystyin kotona jatkamaan piirroksiani. Löysin viimeisiä muuttolaatikoita purkaessani noita kurssin tuottamia luomuksiani. Pakko se on sanoa, että ei yhtään hassumpia - 10-vuotiaan tekemiksi :D Oon kuin pieni hamsteri kun säilytän tavaraa vuosikymmeniä. Musta vain on ihanaa aina välillä löytää tuolta tavarapaljoudesta jotakin, mikä tuo mieleen muistoja :) Siksi kirjoitan päiväkirjaa, niin tätä kuin sitä paperiversiotakin (jota muuten olen rustannut Estoonian uppoamisvuodesta lähtien) - jotta muistot säilyisivät. Kaikkia niitä ajatuksia on mukava lukea jälkeenpäin "viisaampana" ja nauraa asioille, jotka sillä hetkellä ovat tuntuneet maailman tärkeimmiltä.
keskiviikko 19. syyskuuta 2007
sunnuntai 9. syyskuuta 2007
ARJEN ESTETIIKKAA.
Otin matkaan Olivian ja sitä olen tässä lueskellut kannesta kanteen yhä uudelleen ja uudelleen. Jo pääkirjoitus Puretaan kansallinen muotitrauma sai ajattelemaan. Se vaan oli niin totta. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät, että olen todellinen estetiikan ystävä – arjen pienet visuaaliset nautinnot tekevät elämästäni elämisen arvoista. Itselleni ne pienet asiat ovat tärkeitä: valitsen mieluummin vessapaperini sen kuvioinnin perusteella, ja pulitan siitä hieman enemmän (ja tingin ruokaostoksista), kuin että valitsisin kylpyhuonettani koristamaan keltaista Pirkka peruspaperia. Siksi muoti on sydäntäni lähellä, ja tuore kiiltävä muotilehti parasta luettavaa paitsi sen kauniiden mainoskuvien, myös muoti-ilmiöiden seuraamisen kannalta. Minusta vaatevalintoihin panostaminen on ihanaa, sitä paitsi niiden miettiminen on samalla tavalla kanssaihmisten huomioonottamista kuin vaikka hampaiden peseminen.
On virkistävää bongata kadulla ihmisiä, joista huomaa heidän oikeasti miettineen mitä sieltä kaapista kiskoivat aamulla niskaansa ❤ Ainakin itselle ehdoton syksyn hankinta ovat ylipaksusta langasta neulotut suuret lapaset ja extraleveä nahkainen vyötärövyö.
On virkistävää bongata kadulla ihmisiä, joista huomaa heidän oikeasti miettineen mitä sieltä kaapista kiskoivat aamulla niskaansa ❤ Ainakin itselle ehdoton syksyn hankinta ovat ylipaksusta langasta neulotut suuret lapaset ja extraleveä nahkainen vyötärövyö.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)